Heips!
Täällä kirjottelee viiminen matkailija, Marianne (tuttujen kesken Maikku), joka
on tuolta Turun suunnilta, pikkusesta kunnasta, eksyny Kotkaan puoltoista
vuotta sitten opiskelemaan. Kuukauden päivät on siis täs enää jäljellä, et nää
tytsyt lähtee maailmalle. Alkaa jo hiukan jännittää, mut silti ei aivot oo
vielä tätä lähtöö ihan tajunnu. On tullu myös stressattuu ihan kiitettäväst, ku
ei asiat ookkaan sujunu ihan ku strömsössä, niinku Ansku ja Elli on maininnukki. Ja
ihan vinkkinä kaikille, jotka meinaa lähtee vaihtoon tai harkkaan ulkomaille: älkää jättäkö mitään viime tippaan…
Lukion jälkeen olin siis ihan hukassa siitä, mitä haluisin
tehä. Tuli haettua yliopistoon, mut koska pääsykokeisiin valmistautuminen oli aika olematonta ei paikkaa irronnu. Seurauksena oli välivuosi, joka sillon tuntu kauheelta, mut nyt kun aattelee, nii se oliki aivan loistava juttu. Välivuoden
aikana sit hoksasin, et sosionomi vois olla se mun juttu. Tuli sit haettua Kyamkiin
ja paikan sain. Tykkään siitä, et työkenttä on niin laaja ja mahdollisuuksii on
paljon. Toisaalt se aiheuttaa pientä hämmennystä, ku ei millään osaa päättää,
et mikä kiinnostais eniten. Tällä hetkellä lasten ja nuorten kanssa olis
mahtavaa päästä tekeen töitä ja se on tavotteenaki. Päihde- ja
mielenterveystyöki kyllä kiinnostais… Mut pidän ovia auki, enkä sulje mitään
mahollisuuksia pois!
- Maikku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti